Dietillä

Nainen valitteli dieettikerhossa kuinka hän oli lihonut. Hän oli tehnyt perheen lempikakkua viikonloppuna ja he olivat syöneet puolet päivällisellä. Seuraavana päivänä hän tuijotti toista puolikasta, kunnes hän leikkasi siivun itselleen. Yksi siivu johti toiseen ja pian koko kakku oli mennyt. Nainen oli ollut hyvin hämmentynyt ja kertoi kaikille, kuinka häneltä oli puuttunut tahdonvoimaa ja kuinka hänen miehensä olisi hyvin pettynyt.

Kerhon muut jäsenet tunsivat myötätuntoa ja sääliä naista kohtaan, kunnes he kysyivät, että mitä mies oli sanonut saatuaan tietää.

Nainen hymyili, "Hän ei koskaan saanut tietää. Minä tein toisen kakun ja söin puolet".


Pyhäkoulun pappi halusi osoittaa lapsille, kuinka kirkossa pitää käyttäytyä ja yritti kalastella lapsilta, että millaisia ohjeita heidän vanhempansa olivat mahdollisesti antaneet, ennen kuin menivät johonkin mukavaan ravintolaan".

"Älä leiki ruoalla", sanoi yksi pienokainen.

"Älä puhu ruoka suussa", sanoi toinen ja niin edelleen.

"Ja mitähän sinun vanhempasi ovat antaneet ohjeeksi, ennenkuin menette syömään?" pappi tiedusteli yhdeltä pieneltä pojalta.

Silmääkään räpäyttämättä poika vastasi, "Muista tilata jotain halpaa".


Kaksi vanhempaa naista tapasi pitkästä aikaa pankissa ja jäivät juttelemaan kuulumisia. Kun vaaditut terveyskyselyt oli vaihdettu, kysyi toinen rouva, että kuinka toisen rouvan mies oikein jaksoi.

"Voi sentään. Veikko kuoli viime viikolla. Hän meni puutarhaan hakemaan kaalinkerän illalliseksi. Hän sai sydänkohtauksen ja kaatui kuolleena keskelle vihannespenkkiä".

"No, voi sentään. Onpa surullista. Otan osaa", vastasi hänen ystävänsä jatkaen, "No, mitä sinä sitten teit?"

"Avasin hernepurkin".


[Etusivu]  [Reseptit]   [Arvostelut]  [Halpaa Tallinnassa]  [Vitsit]  [Niksit]  [Ilmaista ruokaa]  [Linkit]  

frank (at) dlc.fi