Manskun Kannikka

Mannerheimintiellä numerossa 49 on pieni paikka, joka herättää mielenkiinnon jo kaikessa viehättävyydessään, vaikka vain ajaa ratikalla ohi. Ilmeisesti omistaja on markkinoinnin ammattilainen, sillä iso kyltti näkyy ohiajavaan ratikkaan ja mainostaa "Lohikeitto 5 euroa". Tiedän palaavani pian samaa reittiä takaisin ja pistän paikan korvan taakse.

Takaisin tullessa piti paikkaa hieman etsiskellä, mutta löytyi varsin nopeasti. Kyltti näytti edelleenkin tarjoavan lohikeittoa hintaan 5 euroa ja ei kun sisään. Terhakka neitokainen kyselee, että mitä saisi olla ja lohikeiton hinta vaihtaa omistajaa. Sain kuulla, että hintaan kuuluu keitto, leipä, vesi ja kahvi. Kuulosti varsin hyvältä kaupalta.

Kun kyseessä on paikka, jossa on ehkä 8 asiakaspaikkaa kolmessa pöydässä (kolme asiakasta), voi oman paikan löytäminen olla hieman tuskallista, jos on kainonlainen. Onneksi yksi asiakkaista tajuaa poistua ja itselle löytyy kokonainen pöytä. Työkalut löytyy omasta paikastaan, samaten vesi.

Kokilla oli ilmeisesti kattilassa annos valmiina, kun pian ilmestyi pöytään lautanen, jossa oli runsaasti keittoa ja iso nippu persiljaa. Perunaa löytyi keitosta varsin paljon ja jonkin verran lohtakin. Jostain syystä olisin kaivanut ehkä hieman enemmän lohta annokseen. Keitto oli hyvää ja ja sitä söi mielellään.

Kun keitosta alkoi olla jämät jäljellä, alkoi mielessä kiertää ajatus jälkiruoasta. Ilmeisesti omistaja omaa ajatustenlukutaitoa, sillä hän oli vetänyt uunista pellillisen korvapuusteja ja kävi esittelemässä niitä ovensuussa. Näky ei voinut jäädä huomaamatta, eikä myöskään tuoksu. Koska tuotteet näyttivät varsin herkulliselta, piti ottaa vielä yksi pulla. Semmoinen lähti eurolla. Pulla oli iso ja todella hyvää. Ehkä jotain kaipasi vielä niiden sokerien lisäksi. Tosin testauksen aikana tuli kuultua, että kyseessä on terveyspulla.

Kahvit piti vielä ottaa, kun kerta kuului hintaan. Ilmeisesti pannullinen oli seissyt jonkin aikaa, mutta todennäköisesti kahvi oli muuten sen verran kunnollista merkkiä, että sen pystyi juomaan. Pulla oli sen verran hyvää, että piti ottaa toinen, mutta sitten tuli yllätys. Toinen pulla olikin myyjän hyvän tuulen ansiosta ilmainen. Kahviakin olisi saanut santsattua.

Paikka on erittäin pieni, joten mitään kansanjuhlaa sinne on turha haaveilla, mutta jos haluaa kunnon lohikeittoa asialliseen hintaan ystävällisellä palvelulla ja kunnon pullakahveilla höystettynä, niin suositelemme erittäin lämpimästi. Raavas työmies ei välttämättä tule kovin täyteen kyseisestä annoksesta, mutta on pakko mainita, että keiton olisi saanut mukaankin. Ehkä pienellä keskustelulla santsilautanen saattaisi onnistua edullisestikin.

Paikka on laittanut ulos kivan pöydän ja pari tuolia, joissa olisi todennäköisesti kiva istahtaa juomaan kuppi kahvia ja syömään tuore pulla ja jäädä katsomaan, kun kaikilla muilla on kiire jonnekin.

Jos päivän lehdet on jäänyt ostamatta, niin ne voi vilkaista samaan hintaan.




Arvio:

  • Edullisuus: 5 euroa, pulla 1 euroa, hyvällä tuurilla jopa 2 pullaa eurolla.
  • Hintalaatusuhde: Korkea
  • Runsaus: Runsas
  • Erityinen huomautus: Keitto, leipä, vesi, kahvi kuului hintaan ja santsikuppi. Hyvät ja edulliset pullat. Varmasti menen toistekin.
  • Webbisivut: Paikka löytyy Facebookissa

  • Osoite: Mannerheimintie 49, 00250 HELSINKI
  • Avoinna: 07.00-15.00
  • Testattu: Elokuussa 2009.

[Etusivu]  [Reseptit]   [Arvostelut]  [Halpaa Tallinnassa]  [Vitsit]  [Niksit]  [Ilmaista ruokaa]  [Linkit]  

frank (at) dlc.fi